|
Lapsuudenkodissani oli aina eläimiä
ja olen pienestä pitäen hoitanut eläimiä, isoja ja pieniä – marsua, kissoja,
koiria ja hevosia. Kasvattajaksi olen päätynyt rakkaudesta eläimiin ja
mielenkiinnosta koirien jalostukseen.
Ensimmäinen
chihuahuamme Sirun (Duppy Dream of Love) hankimme vuonna 2003. Perheessämme oli
aiemmin ollut saksanpaimenkoira ja parin koirattoman vuoden jälkeen halusimme
koiran jolla on luonnetta mutta joka on kooltaan pienempi.
Tuttavallamme oli chihuahua ja niin päädyimme tähän rotuun emmekä vaihtaisi
toiseen.
Sirun kanssa
tutustuimme koiranäyttelymaailmaan ja pikkuhiljaa kiinnostukseni kasvatusta
kohtaan lisääntyi.
Kasvattajan
peruskurssin opinnot suoritin vuonna 2004 ja kennelnimi Siruliinun on myönnetty
vuonna 2005. Kasvattajan jatkokurssin olen
suorittanut vuonna 2009. Kasvatamme lyhyt- ja pitkäkarvaisia chihuahuoita. Kennelimme
ensimmäinen pentue syntyi vuonna 2005.
Siruliinun
kennel on kotikennel, jossa koirat
asustavat samoissa tiloissa perheen kanssa. Päivittäinen
lenkkeily koirien kanssa kuuluu rutiineihin, sen lisäksi
omakotitalomme aidatulla piha-alueella on hyvät
ulkoilumahdollisuudet. Synnytykseen valmistautuvalle ja pentujaan hoitavalle nartulle
järjestämme oman rauhallisen tilan, jossa emä voi keskittyä pentueen hoitoon.
Pentueen
sosiaalistaminen aloitetaan varhaisessa vaiheessa. Perheemme 11- ja 12
-vuotiaat tyttäret ja heidän ystävänsä toimivat sosiaalistamisessa oivana
apuna. Lapset eivät käsittele kuitenkaan koskaan pentuja valvomatta. Pennut
pääsevät tutustumaan varhain muuhun kotimme ympäristöön sekä koiriimme.
Sosiaalistamisella on suuri vaikutus pennun tulevaan elämään ja pyrimme
tekemään omalta osaltamme tulevaisuuden ja sopeutumisen uusiin tilanteisiin
pennulle mahdollisimman helpoksi jatkossa.
Haluan seurata
kasvattieni elämää myös sen jälkeen kun pentu on lähtenyt maailmalle.
Tavoitteena on aina löytää pennulle pysyvä koti joka pitää yhteyttä myös
kasvattajaan. Olen kasvattieni omistajien tukena ja apuna aina tarvittaessa ja
minulta voi kysyä neuvoa ongelmatilanteissa.
Olen Suomen
Kennelliiton, Suomen Kääpiökoirayhdistyksen ja Chihuahua ry:n jäsen.
Tällä hetkellä meillä on kotona neljä narttua ja yhteisomistuksessa oleva uros.
Kenneltoiminta on pienimuotoista. Kasvatamme 1 - 3 pentuetta vuodessa.
Chihuahua on luonteeltaan reipas, iloinen ja rohkea
koira. Tavoitteenamme ovat terveet, rodunomaiset ja
elämäniloiset chihuahuat jotka tuovat iloa sekä meille
että omistajilleen.
siruliinun@meili.fi
Virpi Kauppinen,
Iisalmi
puh. 050 4900002
|