Tiedoksi
Ylä-Savon senioriopettajille
Ylä-Savon senioriopettajien vuosikokous pidettiin 28.2.2015
Hotelli Artoksen tiloissa paikallisosuuspankki.POPPIA:n toimiessa ”sponsorina”.
Pankin edustajan puheenvuoron ja kahvitarjoilun jälkeen pidettiin yhdistyksen
varsinainen vuosikokous.
Varsinaisessa yhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltiin
sääntömääräiset asiat. Kokous hyväksyi yhdistyksen hallituksen
laatimat kertomukset v:n 2014 toiminnasta ja taloudesta sekä
v:n 2015 toimintasuunnitelman ja talousarvion.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Heikki
Rönkkö Iisalmesta.
Hallituksen erovuoroiset hallitusten jäsenet Tuula Brandt Iisalmesta, Helena
Sipilä Lapinlahdelta ja Osmo Naakka
Iisalmesta valittiin uudelleen jatkamaan hallituksessa. Samoin
varajäsenistä Raimo Pirilä
Sonkajärveltä. Uudeksi varajäseneksi valittiin Meeri Mikkonen Pielavedeltä.
Hallituksessa
jatkavat Martti Heinonen Kiuruvedeltä, Anneli Hälinen Iisalmesta ja Raimo Heikkinen Lapinlahdelta.
Yhdistyksen edustajiksi OSJ ry:n vuosikokoukseen ja 40 –vuotisseminaariin Helsinkiin
21.4.2015 pj Heikki Rönkkö ja sihteeri Raimo Heikkinen.
Varaedustajiksi valittiin Osmo Naakka ja Martti Heinonen.
Yhdistyksen (toiminnan ja tilien) toiminnantarkastajaksi valittiin
Osmo Hallikainen ja
varatoiminnantarkastajaksi Risto Pehkonen.
Kaikki valinnat ja päätökset olivat
yksimielisiä.
Lämpimät kiitokset vielä Paikallisosuuspankki POPPIA:lle kokoustarjoilusta
sekä merkittävästä järjestelytuesta.
Yhdistyksen kevään toimintasuunnitelmassa on 11.4.-15
teatterivierailu Kuopioon, Sound of Music –esitykseen
ja vierailupäivä toukokuussa Lapinlahdella (Valio Oyj Lapinlahden tehtaat sekä Väärnin Pappila)
Näistä ja muista tarkempia tietoja
välitetään myöhemmin yhdistyksemme
matkatoimintojen suunnitteluryhmältä.