Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa
yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli johdonmukaisesti esille se, että
perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa
alueellisena yhdistyksenä käsittäen Ylä-Savoon lukeutuvat Iisalmen
ja Kiuruveden kaupungit sekä Lapinlahden, Pielaveden, Sonkajärven,
Varpaisjärven ja Vieremän kunnat. Nimeksi
päätettiin Ylä-Savon veteraaniopettajakerho. Aluksi toimintaa kehiteltiin pienimuotoisena kerhotoimintana.
Vuodesta 1999 alkaen toimintaa tehostettiin toiminnallisesti
monipuolisemmaksi. Toimintavuosien myötä havaittiin, että yhdistyksen
toiminnan kannalta monet asiat puolsivat kerhon rekisteröitymistä. Vuoden 2004 alussa 4. päivä maaliskuuta
vuosikokouksessa kerho päätettiin rekisteröidä yhdistysrekisteriin Ylä-Savon veteraaniopettajat ry. -nimiseksi
yhdistykseksi (Y-SV). Yhdistykselle hyväksyttiin samalla säännöt.
Perustamiskokouksessa oli mukana 26 aktiivista jäsentä.
Vuonna 2007 maaliskuun 27. pnä yhdistys
kokoontui juhlimaan toimintansa 10 – vuotisjuhlaa Iisalmen
Raatihuoneelle. Mukaan oli kutsuttu Veteraaniopettajat ry:n toimelias
puheenjohtaja opetusneuvos Sirkka – Liisa Tarjamo.
Hän toi tilaisuuteen Liiton tervehdyksen. Juhlassa kukitettiin tilaisuuteen
saapuneet yhdistyksen perustajajäsenet ja palkittiin liiton ansiomerkillä
ansiokkaasti toiminnassa olleita jäseniä.
Juhlapäivän aamuna yhdistyksen hallituksen edustajat kävivät laskemassa kukkalaitteet sodissa
menehtyneiden sankarivainajien muistolle Kustaa Aadolfin kirkon sekä
Sankariniemen sankarihaudoille.
” Vuonna 2008 helmikuussa avasimme yhdistyksemme verkkosivut internetissä. Verkkosivulta löytyy tietoa: toiminnasta, ajankohtaisistatapahtumistamme, jäsenkirjeemme kopio, kuvia tapahtumistamme,
yhdistyksen hallitus ja yhteystiedot jne.
Käy kurkistamassa osoitteessa http://webbi.meili.fi/osnaak/
Verkkosivumme löytyy vaivattomimmin osoitteesta:
www.OSJ.fi > linkit > Ylä-Savon senioriopettajat
Verkkosivua ovat rakennelleet talkoovoimin
yksi Risto ja kaksi Osmoa. Sivun kehittäminen jatkuu.”
Edellä oleva on lainaus v:n 2008
jäsenkirjeestämme.
(Vuodesta 2009 lähtien http://webbi.meili.fi/osnaak/)
Vuonna 2009
Veteraaninopettajat ry– liitto muutti Naantalissa
pitämässään vuosikokouksessa nimensä Opetusalan Seniorijärjestö ry:ksi. Näin käynnistyi tapahtumasarja, jossa
veteraaniyhdistys- nimiset jäsenyhdistykset vuosikokouksissaan uudistavat
sääntöjään ja samalla ajanmukaistivat yhdistyksensä nimen.
Vuonna 2010 myös Ylä-Savon veteraaniopettajien vuosikokouksessa tehtiin
esitys sääntöjen ja samalla yhdistyksen nimen muuttamiseksi. Tehty nimiesitys
ei kuitenkaan saanut taakseen määräenemmistöä, joten toimintaa jatkettiin
edelleen Ylä-Savon veteraaniopettajat ry –nimisenä
yhdistyksenä.
Vuoden 2011 kokouksessaan sitten yhdistyksen hallituksen esitys nimen
muuttamiseksi Ylä-Savon senioriopettajat ry:ksi sai selvän kannatuksen kokousväen
taholta. Näin 21.2. 2011 yhdistys muutti
sääntöjään siten, että yhdistyksen nimeksi tuli Ylä-Savon
senioriopettajat ry, johon kuuluvat
Iisalmen, Kiuruveden, Lapinlahden, Pielaveden ja Sonkajärven kunnat.
Vuosi 2012 muodostui päätöksiltään yhdistyksen historiassa varsin merkittäväksi
vuodeksi. Opetusalan seniorijärjestö OSJ ry:n vuosikokouksen aiemmin tekemän
päätöksen vuoksi toteutti muutoksen, jossa järjestön vuosikokous muuttui
yhdistysosanottajiltaan edustukselliseksi vuosikokoustapahtumaksi. Näin
Ylä-Savon senioriopettajien vuosikokous 22.2. 2012
valitsi ensimmäisen kerran yhdistyksensä
edustajiksi yhdistyksen jäsenmäärän mukaan ja OSJ:n
sääntöjen edellyttäminä kaksi varsinaista (Osmo Naakka ja Riitta Auvinen)
järjestön vuoden 2012 vuosikokoukseen Kokkolassa. Varajäseniksi tulivat valituiksi
(Seija Kankaanpää ja Matti Karhunen).
Yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet vuodesta 1997 – 1998 Juhani
Isosaari Lapinlahdelta,
vv 1999 – 2003 Matti Hauhia Pielavedeltä, vv 2004 –
2012 Osmo Naakka Iisalmesta ja uudelleen v 2013 Juhani Isosaari Lapinlahdelta.