Uutisia

Vuosi 2011

Marraskuu 2011

Kynttilätapahtuma aloitti mielenterveysviikon

Valtakunnallinen mielenterveysviikko alkoi sunnuntaina 20.11. tutusti, kun kynttilätapahtumaa vietettiin itsemurhan tehneiden läheisten muistolle Kustaa Aadolfin kirkossa. Tilaisuus alkoi klo17.00 kirkon sakastissa kahvitarjoilulla. 

Kahvitarjoilun jälkeen tilaisuus jatkui musiikilla, selloa soitti Sanna-Kaisa Ruoppa ja Susanna Alajuuma-Kettunen lauloi. Kanttorina oli Hannu Virpi. Muistopuhe pastori Kristiina Turkki.  

Tilaisuuden jälkeen muistokynttilät vietiin kulkueena siunauskappelin kiviportaille. Kulkueen jälkeen oli mahdollisuus keskustella Kristiinan tai Merjan kanssa.

Iisalmen Mielenterveystuki ry:n syyskokouksen päätöksiä

Iisalmen Mielenterveystuki ry piti syyskokouksen Louhentuvalla tiistaina 16.11.2011. Yhdistyksen toimintakertomus ja talousarvio vuodelle 2011 hyväksyttiin pienin muutoksin. Jäsenmaksuksi vahvistettiin henkilöjäsenille 8 € ja yhteisöjäsenille 50€.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Paavo Määränen.

Yhdistyksen hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Seppo Kolehmainen, Merja Leinonen, Hannu Muranen, Soili Tuovinen, Elvi Repo ja Tuomas Väätäinen. Yhdistyksen hallituksen varajäseniksi valittiin Jani Kukkonen, Liisa Kumpulainen ja Erkki Takkunen.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Hannu Kotilainen ja Anja Snellman. Varatoiminnantarkastajaksi valittiin Katarina Bergbacka ja Anne Pulkka.

Huhtikuu 2011

Louhentuvan kirpputori tuotti hieman yli 700 €

Tämän vuoden helmi- ja maaliskuun ajan Mielenterveyskuntoutujien vertaistukikeskus Louhentuvalla (Kirkonsalmentie 29) pidetty kirpputori tuotti hieman yli 700 €. Kirpputorilla myytiin pääasiassa vaatteita ja pientä tavaraa. Kaikki myytävät tuotteet saatiin lahjoituksena, kiitos tästä kaikille lahjoittajille. Kirpputorin loputtua jäljelle jääneet vaatteet ja tavarat vietiin Iisalmen ev. lut. seurakunnan lähetyskirppikselle Savonkadulle. Louhentuvan kirpputorin tuotto käytetään mielenterveyskuntoutujien virkistykseen, mm. Louhentuvan kesäretkeen Heinävedelle 5.7.2011 ja Mielenterveyden keskusliiton yleisurheilumestaruuskilpailuihin Mikkelissä 27.8.2011.

Maaliskuu 2011

Iisalmen Mielenterveystuki ry:n kevätkokouksen antia

Maaliskuussa loppupuolella 2011 kokoontunut yhdistyksen kevätkokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2010 ja myönsi vastuuvapauden yhdistyksen viime vuoden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Yhdistyksen talous oli tiukka, mutta kuitenkin hallinnassa.

Jäsenmäärä yhä kasvussa

Yhdistyksen jäsenmäärä on ollut kasvussa jo useamman vuoden ajan ja jäsenmäärä kasvoi myös viime vuonna. Jäsenmäärä on kasvanut melkein 80 henkilöllä 9 vuodessa, tällä hetkellä jäseniä on noin 245. Jäsenasiaa pidettiin esillä eri tilanteissa ja jäsenyyden merkitystä mielenterveyskuntoutujille, heidän omaisilleen ja muille mielenterveysasioista kiinnostuneille tuotiin esille. On erittäin tärkeää mielenterveysasioiden saralla järjestäytyä, sillä usein yhden ihmisen ääni ei kanna kauaksi, mutta yhdessä toimimalla voi saada jotain aikaan.

Halukkaita yhdistyksen hallitukseen

Nykyaikana yksi piirre ihmisten sitoutumisessa ja vastuunottamisessa on ollut se, että ihmiset eivät halua ottaa vastuuta yhteisistä asioista. Tämä on näkynyt esim. siinä, että yhdistysten hallituksiin ja johtokuntiin on ollut vaikea saada ihmisiä. Iisalmen Mielenterveystuki ry:ssä tilanne on ollut kuitenkin jo jonkin aikaa se, että halukkaita luottamushenkilöiksi on ollut niin paljon, että paikoista on jouduttu äänestämään. Tämä on ollut mieleinen tilanne ja toivottavasti ihmisillä riittää halukkuutta jatkossakin.

Valtakunnalliset teemapäivät ja -viikot

Yhdistyksessä on ryhdytty panostamaan Mielenterveyden keskusliiton (MTKL) valtakunnallisiin teemapäiviin ja –viikkoihin. Mielenterveysviikolla yhdistyksellä on ollut toimintaa aikaisemmin, mutta viime vuonna järjestettiin toimintaa ensimmäisen kerran myös Hyvän mielen viikolla (vko 17, 26.4.-2.5.2010), Valon päivänä (3.2.) ja Kukan päivän (13.5.) kunniaksi 12.5.

Tärkein toimintamuoto Louhentupa

Yhdistyksen tärkein toimintamuoto yhä edelleen vuonna 2010 oli Mielenterveyskuntoutujien vertaistukikeskus Louhentupa. Louhentupa on vakiinnuttanut paikkansa paikallisessa mielenterveyskentässä ja sen tärkeys on tiedostettu mm. Iisalmen kaupungin ja Ylä-Savon SOTE:n taholta. Louhentuvan toiminta oli viimekin vuonna monipuolista. Louhentuvalla kokoontui  12 oma-apu- ja vertaistukiryhmää. Kuusi liikuntaryhmää kokoontui Louhentuvan ulkopuolella. Liikuntaryhmiä ohjasivat Louhentuvan ja Iisalmen kaupungin vapaa-aikapalvelukeskuksen työntekijät sekä vertaisohjaajat Louhentuvalta.

Mahdollisuus oli osallistua myös työtoimintaan, retkille ja muuhun virkistystoimintaan. Viime vuonna kokeiltiin myös Tenavakirppiksen pitämistä entisissä Iisalmen ev. lut. seurakunnan Lähetyskirppiksen tiloissa Riistakadulla. Toiminta kuitenkin loppui, koska rakennuksen purettiin eikä sopivia korvaavia tiloja löydetty.

Tärkein asia Louhentuvan toiminnassa oli kuitenkin se, että oli olemassa jokin paikka, johon tulla ja saada sisältöä ja merkitystä päivään.

Paikalliset kuntoutuskurssit

Eräs yhdistyksen tärkeä toimintamuoto on yhteistyössä järjestettävät paikalliset kuntoutuskurssit, joita järjestettiin viime vuonna kaksi, Iisalmessa ja Sonkajärvellä.

Tenavakirppis sulki ovensa

Tenavakirppis lopetti toimintansa perjantaihin 12.11.2010, ainakin nykyisissä tiloissa, sillä Iisalmen seurakunnalla on tarkoitus purkaa tontilla olevat nykyiset rakennukset uudisrakennuksen tieltä.

Tenavakirppis avasi ovensa pääsiäisen jälkeen 6.4.2010. Toiminta lähti hyvin käyntiin ja asiakkaita sekä myyjiä alkoi hiljalleen löytyä. Iisalmen Mielenterveystuki ry sai tilat korvauksetta käyttöönsä Iisalmen ev. lut. seurakunnalta ja näin saatiin kokeilla kirpputorin kannattavuutta. Kirpputori kannattikin jollain tavalla, mutta niin sanottujen oikeiden kauppapaikkojen vuokra on niin korkea, että ainakin tällä hetkellä kirpputorin pitäminen päättyy tähän.

Tenavakirppiksen henkilökunta ja mielenterveyskuntoutujien vertaistukikeskus Louhentupa kiittävät asiakkaita kuluneesta ajasta.
  

Vuosi 2009

 

Sivun alkuun