Louhentuvalla on mahdollista suorittaa opiskeluun liittyvä työharjoittelu. Harjoittelijoita on Louhentuvalla ollut toiminnan alkamisesta syyskuusta 1999 lähtien. Pääasiassa harjoittelijat ovat olleet sosiaali- ja terveydenhoitoalalta.
Monet Louhentuvalle työharjoitteluun tulevat opiskelijat eivät ole aikaisemmin olleet harjoittelussa Louhentuvan kaltaisessa paikassa. Louhentupa ei ole hoitopaikka, vaan vertaistukikeskus, jossa työntekijöiden tehtävänä on mahdollistaa Louhentuvan toiminta. Työ ei siis ole varsinaista hoitotyötä vaan rinnalla kulkemista ja tukemista. Vaikka tällaista työtä ei olisikaan aikaisemmin tehnyt, kannattaa rohkeasti kysyä harjoittelupaikkaa Louhentuvalta. Työharjoittelussa saattaa aueta aivan uudenlainen näkökulma kolmannen sektorin mahdollistamaan työhön.
Opiskelijat ovat tehneet opinnäytetöitä liittyen Louhentuvan toimintaan tai toiminnassa mukana olevien mielenterveyskuntoutujien asioihin. Yksi lopputyö on käsitellyt myös Louhentuvan ympäristöasioita.
Louhentuvalla opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa projektiopintojaan.
Lisätietoa yllä olevista asioista antaa Louhentuvan toiminnanjohtaja Harri Paasonen, puh. 050-533 60 72 tai sähköpostitse: louhentupa@meili.fi.